Sunnuntaiblues

Tylsää. Tehnyt tänään yhtään mitään, syönyt ja nukkunut ja surffannut. Telkkaristakaan ei tule mitään. Eilen olin illan kiltisti kotona, vaikka baariin kyllä vinguttiin. Mutta tein naminamipizzaa ja löhöilin.

Perjantaina tosiaan S:n kanssa baarissa ja päästiin taas näihin elämän suuriin kysymyksiin, kun ainakin sillä oli tarpeeksi alkoholia veressä, ja keskustelu oli suht vapautunutta. Tää alkaa vähitellen ottaa päähän, kun elämäni on jotenkin kulminoitunut ja pysähtynyt siihen ihmiseen enemmän tai vähemmän. Enkä kuitenkaan tiedä, haluaisinko siitä oikeasti mitään elämää suurempaa enää. No se ei ainakaan haluaisi minusta, että se siitä. Jotenkin vaan ihan syvältä, kun aina kun tapaan jonkun uuden tyypin, olen kuitenkin pistämässä S:ää jollekin ykkössijalle ja noteeraan muut vain puolivillaisesti, ne on jo valmiiksi osittain tuomittu. Eihän tämä johda yhtään mihinkään hyvään. Miten tästä oravanpyörästä pääsee oikein irti? Alkaa keinot loppua.

Huomenna kummityttö eli siskoni esikoinen aloittaa koulun. Mihin nämä vuodet oikeasti menevät?! Vastahan se neiti syntyi.

Ensi perjantaina loppuu työt. Ja ensi lauantaina kaverien 60-vuotisbileet. Niitä odotellessa.

p.s. Lapsia ja aikuisia on tosi huono leffa.